Tämän vuoden ATS YG Summer Symposium järjestettiin 30.6.2017 Rauman Kuuskajaskarin saarella. Isäntänä toimi Platom Oy. Osallistujia tuli noin 40 eri kotimaisista yrityksistä ja opinahjoista. Toiminta aloitettiin asialuennoilla, joiden aiheina oli vaatimuslähtöinen toimintatapa sekä komponenttien luvitus. Päivällisen jälkeen siirryttiin ryhmätehtävien pariin, missä testattiin osallistujien tuntemusta ydinvoima-alasta sekä luennoilla opittuja asioita. Illalla verkostoiduttiin saunan ja makkaranpaiston merkeissä.

Symposiumin rastitehtävissä mm. suunniteltiin vaatimusmäärittelyn mukaista uutta toimistoa Platom Oy:lle.

Vaatimuslähtöinen toimintatapa ja luvittamalla kelpo komponentti
Ensimmäinen esitys käsitteli vaatimusmäärittelyä sekä siihen liittyviä ongelmia ja mahdollisuuksia. Luennolla tähdennettiin hyvän vaatimusmäärittelyn ja vaatimustenhallinnan tärkeyttä tehokkaan ja tavoitteellisen toiminnan keskipisteenä. Vaatimusten tulee riisua ominaisuus tai tavoite perusteisiinsa: mitä puhtaampi ja selkeämpi vaatimus, sitä enemmän saadaan vapautta toteuttaa vaatimus eri tavoilla. Vaatimusten tulee lisäksi olla perusteltavissa, ja niiden täyttymisen on oltava verifioitavissa ja validoitavissa. Vaatimusmäärittely kulkee mukana koko projektin elinkaaren ajan ja hyvällä vaatimusmäärittelyllä vältetään paitsi puutteellinen suunnittelu, mutta myös ylikonservatiivisuus sekä säästetään rahaa.

Toinen esitys käsitteli luvitus- ja kelpoistusprosessia. Luennon tarkoituksena oli esitellä yleisellä tasolla ydinenergian käyttöä ja valvontaa säätelevää lainsäädäntöä, Säteilyturvakeskuksen määräyksiä ja ydinturvallisuusohjeita sekä niissä esitettäviä laatu- ja kelpoistusvaatimuksia. Sekä tarkastus- ja luvitusaineistot että vaatimukset jaetaan yleisesti laitos-, järjestelmä- ja laitetasolle. Ylemmän tason aineistojen tulee pääsääntöisesti olla hyväksyttyjä ennen kuin voidaan siirtyä alemman tason aineistojen laadintaan. Ydinturvallisuudelle tärkeät järjestelmät, rakenteet ja laitteet kelpoistetaan ennakkoon eli ennen valmistusta ja käyttöönottoa, koska kelpoistaminen (esim. testaaminen) jälkikäteen on usein mahdotonta. Kelpoistusprosessin tulee kattaa turvallisuusluokitellun kohteen koko elinkaari eli suunnittelu, valmistus, asennus, käyttöönotto, tarkastukset sekä käytön aikaiset toimenpiteet. Luvitus- ja kelpoistusaineistot tulee sitoa esimerkiksi edellä mainittuihin vaiheisiin.

Tero Lytsyn esitys
Maria Nordlundin esitys

Ryhmätehtäviä ja verkostoitumista
Osallistujat jaettiin päivällisen jälkeen ryhmiin ja lähetettiin kiertämään tehtävärasteja. Rasteilla testattiin mm. osallistujien ydinvoimasanastoa, vaatimustenhallintaa, sekä ydinvoimalaitosten tunnistusta. Osallistujat pääsivät myös tutustumaan Kuuskajaskarin luontoon ja maisemiin. Tehtävien jälkeen palkittiin voittajat ja lähdettiin saunomaan. Symposiumin kiertopalkinto meni tänä vuonna Teollisuuden Voimalle.