Tulevat tapahtumat

pe 15. lokakuuta 2021
ATS YT 3/2021
25 päivää jäljellä
ke 15. joulukuuta 2021
ATS YT 4/2021
86 päivää jäljellä

Haku sivustolta

Seuran johtokunta joutui perumaan syksylle suunnitellun Englannin opintomatkan vähäisen osallistujamäärän takia. Samassa johtokunta linjasi, että seuran pitkään vaikeuksien kanssa painineesta yleisestä ekskursiotoiminnasta luovutaan. Päätös on perusteltu, sillä jo keväällä tulevan ekskursion onnistuminen asetettiin toiminnan jatkumisen ehdoksi. Ekskursiotoiminnan perinnettä ylläpitävät jatkossa toimintaryhmät YG ja ATS-Seniorit lähinnä omalle jäsenryhmälleen suunnatuilla matkoilla.

Seuraavassa toistaiseksi viimeiseksi jääneen ekskursiosihteerin Ville Lestisen analyysi syistä, jotka ovat johtaneet vähäiseen kiinnostukseen opintomatkoja kohtaan.

ATS YG isännöi 16.-18.10 kansainvälistä ENS YGN kokousta, johon saapuu 20 edustajaa yhdeksästä eri maasta. Edustettuina ovat eri maiden YG-yhteisöjen lisäksi WANO ja IYNC. Kokouksen ohjelmaan kuuluu tekninen vierailu Olkiluotoon perjantaina ja kokous lauantaina Helsingissä.

Viranomaisyhteydenpidon päällikkö Niina Miettinen, Fennovoima
Viranomaisyhteydenpidon päällikkö Niina Miettinen, Fennovoima

Tiistaina 25.8 järjestettiin syyskauden aloittava jäsentilaisuus, jossa käsiteltiin Fennovoiman rakentamislupahakemusta. Johtuen mahdollisesti kesän jännittävistä käänteistä ja yhtiön saamasta mediahuomiosta, jäsentilaisuus jouduttiin siirtämään alun perin varattua suurempaan tilaan. Lopulta paikalle saapui yli 90 ATS:n jäsentä.

23.11.2015 - Lisätty tilaisuuden esitykset: 

J. Liuko, N. MiettinenJ. Miikkulainen

Vuosikokouksessa 2015 uudelle kaudelle johtokuntaan valittu Essi Ahonen on pyytänyt 5.5.2015 eroa seuran johtokunnasta. Johtokunta käsitteli ja kirjasi eron kokouksessaan 25.5.

ATS:n johtokunta kiittää Essi Ahosta seuran hyväksi tehdystä työstä.