Pekka Jauho -palkinto Johanna Aholle
21.11.2024
Syysseminaarissa palkittiin TVO:n viestintäjohtaja Johanna Aho Pekka Jauho -palkinnolla.
Pekka Jauho ‐palkinto myönnetään vuosittain syysseminaarissa ydintekniikan alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistustyöstä, joka on lisännyt ydintekniikan ymmärrystä, parantanut yhteistyötä alalla ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
ATS:n johtokunta päätti Pekka Jauho -palkinnon kautta antaa tunnustusta ydinvoimalaitosten viestinnän ammattilaisten tekemälle tärkeälle työlle, joka on hyvin keskeisessä roolissa alamme avoimuuden ja kansalaisten ydinvoimaan kohdistuvan luottamuksen rakentamisessa.
Palkintoperustelujen mukaan Johanna Aho on osoittanut poikkeuksellista osaamista ja omistautumista ydinvoima-alan viestinnässä.
Johannan selkeät viestit Olkiluodosta välittävät laajalle yleisölle monipuolista kuvaa ydinvoimasta ja työskentelystä alalla sekä rakentavat luottamusta siihen, että ydinalan ammattilaiset tekevät aina parhaansa. Viesteissään Johanna usein muistuttaa ydinenergian suuresta merkityksestä hiilivapaassa sähköntuotannossa ja kertoo myönteisiä tunnelmia saarelta, kun kaikki menee kuin Strömsössä tai kun merkittäviä projekteja tai huoltoja on saatu valmiiksi.
Johanna on myös valmiina viestimään omalla persoonallaan lähes reaaliajassa silloin, kun kansa kaipaa selityksiä. Erityisesti hän ja koko TVO:n johto ja viestintä olivat vilkkaan ja jatkuvan kysymystulvan kohteena, kun koko Suomi odotti Olkiluoto 3:a pelastamaan Suomen uhkaavalta sähköpulalta talvella 2023. Vaikka aikatauluarviot muuttuivat useaan kertaan laitoksen viimeistely- ja käynnistysvaiheessa, Johannan viestit vastasivat lukijan ja kuulijan tiedonjanoon kärsivällisesti, rehellisesti ja täsmällisesti. Sama sävy toistuu yllättävissä vikatilanteissa tai vuosihuoltojen venyessä: Johanna kertoo, mitä tiedetään ja milloin arvioidaan palattavan normaaliin tuotantoon.
Johanna Ahon viestien asiasisältö ja hänen viestintätyylinsä ovat olleet merkittävässä roolissa rakentamassa suomalaisten tervettä luottamusta ydinenergian käytön turvallisuuteen. Hänen johdollaan Olkiluodon viestintätiimi on luonut median ja kansalaisten suuntaan vankan avoimuuden ja läpinäkyvyyden kulttuurin haastavista asioista viestimisestä.
Työllään Johanna on edistänyt Teollisuuden Voiman edun lisäksi myös koko ydinvoima-alan näkyvyyttä, lisännyt tietoutta ja muovannut mielikuvia ydinvoimasta.